Mehiläispesien tarkistus - Mehiläisten kevät

Varma kevään merkki - Mehiläiset

Mikä on mehiläistarhaajan varma merkki? No tietenkin ensimmäiset lentävät mehiläiset ja auringon säteet. Ei ole kuitenkaan syytä kiirehtiä ja pitää antaa mehiläisille rauhaa. Meillä kuitenkin Hämeenlinnassa tietyt tarhat ovat niin lämpöisellä paikalla, että saatoimme arvata kun mittari näytti plus neljää astetta, että pihalla on käyty lentelemässä. Toissa viikolla kävimmekin tarkistamassa mehiläisten vointia ensimmäisillä pesillä. On tärkeä tarkistaa, että mehiläiset pääsevät lentämään pesästä ulos, ruokaa on riittävästi ja jos löytyy kuolleita pesiä niiden lentoaukot on hyvä sulke, että mahdolliset taudit ei leviä lähialueen pesiin.

Pesät olivat meidän onneksi hyvän näköisiä. Nyt on ollut kovin talvi mitä meidän tarhauksen aikana on sattunut olemaan niin vähän jännitettii miten mehiläiset voi. Onneksi kylmyys ei kuitenkaan ole lähkökohtiaisesti pesien ongelma kunhan pesä on tarpeeksi vahva ylläpitämään lämpöä.

Miksi osa pesistä sitten kuolee?

Mikä pesän kuoleman voi aiheuttaa lentokauden ulkopuolella. Mikäli aloitetaan syksystä niin syksyn ensimmäinen ongelma on punkki, mikäli punkkikanta on iso ja mehiläiset eivät saa terveitä talvimehiläisiä ja talvi on haasteellinen. Pesä voi kuolla mikäli hoitaja ei ehdi ajoissa tehdä torjuntoja. Varsinkin jos punkit ehtivät aiheuttaa jo tauteja esimerkiksi siivensurkastajaa pesiin on peli hyvin mahdollisesti menetetty. Toisena on pesien ryöstö eli toinen pesä ryöstää toisen heikomman pesän, jolloin pesä lähtee heikosti talvea vasten tai kuolee nälkään, jo ennen talvea. Tässä kohtaa kuitenkin tarhaajan on seurattava pesien käyttäytymistä ja toiminnallaan minimoitava ryöstö. Ei esimerkiksi jättää hunajaa pesien lähelle. Sitten tulee karhut. Karhut tuhovat pesiä talvella ennen talviunta ja keväällä herätessään kovin nälkäisinä. Karhut hakevat pesistä toukkia proteiiniksi ja hunajaa. Karhut ovat iso ja kasvava ongelma mehiläistarhoilla. Kevään tulle myös harmaapäätikat voivat tehdä pesiin reikiä ja tuhota vahvankin pesän jopa yhdessä päivässä. Tikkojen jälkeen muurahaiset ovat myös erittäin paha ja tuhoavat myös vahvan pesän yhdessä tai kahdessa päivässä. Eli pesiä voi kuolla myös ulkoisista tekijöistä johtuen. Myös huono mehiläiskanta tai huono emo voi johtaa pesän kuolemaan. Keväisin myös löytyy niin sanottuja kuhnuripesiä, jolloin emo ei muni enää muutakuin poikia eli kuhnureita. Tällöin pesän kunto alkaa hiipumaan kun pesään ei synny uusia työläitä, jotka hoitaisi ja edistäisi pesän kuntoa ja kasvua. On siis tärkeä tarkkailla myös mehiläis emon, eli kuningattaren vointia.

Mitä mehiläispesissä tapahtuu seuraavaksi?

Aihe meni mehiläispesien kulemiin, mutta nyt kun on tarkkailtu mehiläisten ruokatilannetta, katsotaan mehiläisten riittävää ravinnonsaantia ja odotetaan lämpimiä kelejä, että paju alkaa kukkia ja mehiläiset saavat kerätä siitepölyä ja mettä ravinnokseen. Näin pesät alkavat sikiöimään ja kasvamaan pikku hiljaa kesääkohden, että pesä on tarpeeksi vahva kun meden keruu kausi alkaa käynnistymään.